Eri videomuokkausapplikaatioita on vaikka muille jakaa, niin Androidille kuin iPhonellekin. Itse omistan edullisen Motorolan älypuhelimen, mutta silläkin sai ihan kivaa jälkeä aikaiseksi. Kuvista olen ottanut lähes kaikki itse, ja vaikka ne laadultaan tuskin päätä huimaavat, saa niistä ainakin hyvän yleiskuvan kesästäni.
Itse käytin MiniMovie nimistä applikaatiota, joka on ilmainen. Applikaatio mahdollistaa erilaisten diaesitysten valitsemisen kera musiikin, ja ymmärtääkseni siihen voi myös ladata omia kappaleita, jos sellaisia löytyy. Ihan jo tekijänoikeuslakien takia valitsin kuitenkin yhden muutamista valmiista soinnuista taustalle. Ehkä jokin svengaavampi hissimusa olisi ollut kivempi, mutta nyt mennään tällä.
Ohjelma oli muuten ihan näppärä, mutta harmaita hiuksia aiheutti kuvien valitseminen esitykseen. On harmillista, että 300 kuvan scrollauksen jälkeen ruutu päättää palata takaisin alkuun, jolloin joutuu uudestaan löytämään oikean kohdan. Olisin myös halunnut vaikuttaa esityksen pituuteen enemmän, mutta voi tietty olla, että syynä epäonnistumiseen oli oma osaamattomuuteni.
Kolmas pienoinen ongelma oli videon lataaminen internetin ihmeelliseen maailmaan. YouTubeen en sitä saanut, vaan lataus ei tuntunut alkavan ollenkaan. Sama ongelma oli Photobucketin kanssa. Lopulta jouduin lataamaan sen Facebookiin, josta pystyin tallentamaan sen tietokoneelle. Ongelman alku oli siis se, että tietokoneeni ja Motorola eivät tahtoneet päästä yhteisymmärrykseen USB-kaapelin roolista tiedonsiirrossa.
Nyt tietysti huomasin, että videon voi myös "upata" suoraan Bloggeriin. Tietääpähän ensi kerralla, niin ei tarvitse tehdä asioita vaikeimman kautta.
Miten perinteinen yhteisöllisyys on sitten muuttunut verkkoyhteisöllisyydeksi? Varmasti monella tapaa, mutta toisaalta myös ei. Ennenkin otettiin kuvia ja järjestettiin verhoa vasten diaesityksiä olohuoneessa, tai vaihtoehtoisesti katsottiin kesän tapahtumia VHS:ltä. Vaari kulki takuuvarmasti videokamera kädessään kesätapahtumissa, milloin ristiäisissä, häissä tai lasten synttäreilläkin. Ihan samaa tehdään nykyään, mutta enää ei tarvitse kokoontua olohuoneeseen porukalla. Tai vaikka kokoontuisikin, voi nykyään palata muistojen äärelle myös omissa oloissaan kotona, silloin kun siltä tuntuu.
Siinä mielessä en itse ajattele, että perinteinen yhteisöllisyys olisi jotenkin kadonnut elämästäni some-aikakauden myötä. Se on vain ja ainoastaan helpottanut kuulumisten, muistojen ja ajatusten vaihtamista. Se on pikemminkin positiivinen lisä, ei niinkään perinteisiä arvoja poissulkeva asia. En sitten tiedä mikä asian laita olisi, jos olisin nyt lukioikäinen, joille someilu on varmasti vielä huomattavasti tärkeämpi asia. Yllättävän isoja eroja syntyy pienessäkin ajassa eri ikäryhmien välillä, vaikka toverini mielestä olen toki edelleen "just a baby".
Mitä matkailuopiskelijan kesään sitten kuuluu? No, se selviää videota vilkaisemalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti